Päivä ensi-iltaan – fiiliksiä työryhmältä

Olemme nyt valmiit kohtaamaan yleisön ja, ai että, se tuntuu hyvältä! Harjoituskauden aikana olemme oppineet kohtaamaan toisemme ja sen opin voimin olemme valmistaneet esitystä tähän saakka. Nyt, yleisön myötä esitykseen tulee mukaan esityskerta esityskerralta uusia ihmisiä ja niin prosessi lähtee uudelle kierrokselle. Odotamme siis esityksiä innolla ja mielenkiinnolla!

Tiistaina luottokuvaajamme Risto ikuisti fiiliksiämme harjoituksista ja tässä nähtävillä kuvista kaksi. Punaista huulipunaa, rauhaa ja rakkautta, rockia ja punkkia – siitä on meidän ensi-ilta viikko tehty!

Tuotannon käytännön asioiden puolella ensi-iltaviikko sisältää paljon sellaisia pieniä asioita, mitä ei ehkä aina tule ajatelleeksi. Siihen auttaa aina vanha kunnon check-lista. Esimerkiksi: Käsiohjelma varmasti ulkona oikein, haettu painosta – check. Näyttämöteoksen taulut ripustettu – check. Menotiedot eri medioihin kunnossa – check. Rekvisiitat ynnä muut ynnä muut asiat – check.

Tänään perjantaina meillä oli läpimeno ja siihen päälle kenraaliharjoitus. Tärkeä päivä siis. Kaikki on valmista huomiseen ensi-iltaan, tai ainakin melkein 🙂

Mervin sanoin: Tervetuloa ja katsomo täyteen!

-työryhmä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *