Mammun terveiset

Viikon päästä ensi-ilta on jo ohi ja Tampereen esitykset kutkuttavat. Tuntuu hassulta, että ensimmäinen kokonainen treeniviikko on samalla ensi-iltaviikko, siinä on jotain vekkulia 🙂

Koitin tänään keksiä riffin ja ajatuksen Kellotaulu -kohtaukseen. Päässäni oli idea eri vuodenaikoihin liittyvistä kappaleista, joita voisi yhdistellä. Mervi ehdotti joululauluksi Gloriaa, Riikka pääsiäislauluksi Tiellä ken vaeltaa ja Azra kesälauluksi Suvivirttä. Yhdistelin näitä ja koitin hakea ajan kulua kuvastavia tavuja, tik-tok, ding-ding, joista saisi laulettuna lisän kitarariffille. Azralla kohtaus on musiikillisesti aivan toisenlainen, mutta miun täytyy hakea kohtaukseen jotain erilaista lähestymistä koska en saanut pelkkää nopeutuvaa riffiä toimimaan mieleiselläni tavalla.

Tään viikon agenda on opetella kaikki tarpeellinen ulkoa, iskut, kohtaukset, sanat. Varmistaa että osaan käyttää Qlab -tietokoneohjelmaa, josta kaikki äänimaisemat ajetaan näytöksessä.

Tiistaina selviää miten tämä lähtee etenemään, Azra ei oo enää paikalla ohjeistamassa vaan nyt mennään ihan omalla tuntumalla. Olo on luottavainen, Nansolta on keikkapaitakin hommattu, nyt vaan reenailen ensin itekseni ja sitten tiistaista lähtien pääsee keskittymään kahdeksaan tauluun, kahdeksaan tarinaan.

-Mammu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *